Ehdota HYVÄ TYÖ! -palkinnon saajaa 10.10. mennessä

Jaa verkossa

Vuodesta 2008 lukien Työelämän tutkimuspäivillä on jaettu Vuoden työelämän tutkija -palkinto. Palkinto on ollut luonteeltaan henkilökohtainen tunnustus, kannustus ja kiitos palkinnonsaajien huomattavasta ja merkityksellisestä työstä suomalaisen työelämän tutkimuksen ja kehittämisen parissa.

Vuonna 2015 Työelämän tutkimuspäivien palkitsemisen muoto uudistui ja päivillä jaettiin ensimmäistä kertaa HYVÄ TYÖ! -tunnustuspalkinto.

Palkintoa on voinut ehdottaa esimerkiksi seuraaville tahoille tai hankkeille:

  • Yksittäinen työelämän tutkija, kehittäjä, kehittäjien ryhmä, kehittäjä-konsultti -organisaatio tai –yritys
  • Kehittävä ja tutkiva ammattijärjestö tai työnantajajärjestö
  • Tutkimusta ja kehittämistä tukeva, rahoittava, innostava taho tai ko. tahon edustaja
  • Tutkimusteko, kehittämisteko
  • Uusi ja tuore innovatiivinen tutkimus- ja/tai kehittämisote, käsite, metodi, teoria, malli, konsepti, tutkimuksen tai kehittämisen näkökulma, joka edistää kestävän ja inhimillisen työelämän tavoitteita
  • Organisaatio, työpaikka, ammattiryhmä, tiimi tai johtoryhmä julkisella, yksityisellä, kolmannella tai neljännellä sektorilla, joka on kehittänyt pitkäkestoisesti ja omaehtoisesti toimintaansa
  • Jokin muu

Vuoden työelämän tutkija -palkinnon saajat:

  • 2008 Raija Julkunen
  • 2009 Tuula Heiskanen
  • 2010 Pertti Koistinen
  • 2011 Anna-Maija Lehto
  • 2012 Jari Hakanen
  • 2013 Jouko Nätti
  • 2014 Asko Suikkanen

Vuoden HYVÄ TYÖ! -palkinnon saajat

  • 2015 Yrittäjien hyvinvointikilta-malli
  • 2016 –
  • 2017 Lauri Ihalainen
  • 2018 CoPassion-hanke
  • 2019 Minna Salmi, Johanna Lammi-Taskula & Johanna Närvi
  • 2020 Kotimaisten kielten keskuksen virkakielitiimi

Ehdota HYVÄ TYÖ! -palkinnon saajaa 10.10.2021 mennessä!

Vuoden HYVÄ TYÖ! -palkinnon saajan valitsee ehdotusten perusteella tänä vuonna Työelämän tutkimusyhdistys ry:n hallitus. Palkinnon saaja paljastetaan Työ nyt ja tulevaisuudessa -webinaarin yhteydessä 11.11.2021.